keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Varusteuudistus 15.huhtikuuta

Eilen, eli 15.huhtikuuta tapahtui se kaikkia puhutteleva varusteuudistus! On ollut paljon ihmisiä, jotka eivät ole pitäneet varusteiden tulevasta näkyvyydestä, paljon ihmisiä jotka odottivat innolla ja paljon ihmisiä, jotka eivät mielipidettään julkisesti ilmaisseet. Jokaiselle mielipiteelle on siis löytynyt kannattaja ja haluaisin täällä blogissani kertoa omasta mielipiteestäni.

10.huhtikuuta jokainen Howrsea pelaava henkilö sai ylläpidolta viestiä tulevista varustemuutoksista. Viesti oli aika epäselvä ja keskustelupalstoilla sai toden teolla olla hereillä ja auttaa muita viestin ymmärtämisessä.

Omaan korvaan tämä varusteuudistus kuullosti ihan kivalta, joten avoimin mielin olen ollut liikkellä!

15. huhtikuuta Joskus neljän-viiden aikoihin tuli tämä päivityskatkos. Itse vasta illempana pääsin tarkemmin tutkimaan uutta uudistusta, vaikka tiesinhän jo miltä hevoset näyttävät varusteet päällä. Myöskin Omat pokaalit ja Grand Prix -kilpailuiden sivut olivat muuttuneet. Omat pokaalit -sivu omaan makuuni huonompaan suuntaan, liikaa 'hifistelyä'. Grand Prix kilpailuiden uudesta sivusta pidän, selkeämpi ja varsinkin omat GP-bonukset näkee nyt selvemmin, kuin ennen.

Hevosten sivuilla esiintyi paljon bugeja, jotka korjattiin seuraavaan päivään mennessä:

Aikaisemmin valitinkin connemaranponien ulkonäöstä ja siitä kuinka satulat näyttävät niiden päällä tyhmiltä, sillä satulat tulevat lapaan katsottaessa liian kauas ja satula tulee ristiselän päälle. Varusteuudistus korostaa connemaranponien rakennevikaisuutta, ei hyvä: